lauantai 25. elokuuta 2007

25.8.07 Juhlaviikot

Noniin, ohi on. Juhlaviikkojen esiintymiset ovat onnellisesti takana. Olimme laulamassa koko hässäkän avajaisissa kaupungin talolla viime perjantaina ja Taiteiden yönä muutamia tunteja sitten.
Viime yönä keikkamme alkoi vasta klo 01.30, hyvä kun itse pysyimme hereillä. Mutta yllätys oli suuri, kun paikalle kerääntyikin koko amfiteatterin verran yleisöä. Ihmisiä seisoskeli myös takanamme ja sivuilla, paljon väkeä oli liikkeellä vielä siihenkin aikaan. Lauloimme paljon omaa ohjelmistoamme. Jännittäväähän se oli, kun Paapun kanssa esitimme monia kappaleita nyt ensimmäistä kertaa. Olimme liikkeellä korvamonitoreidemme kanssa, mutta tällä kertaa niistä oli melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Tekniikan kanssa oli ongelmia, kun Töölönlahti kuhisi langatonta liikehdintää radioaalloilla. Mikähän puskaradisti nyt olikaan, mutta aiheutti aikamoista avaruushälyä korviimme. Taisi sieltä muutaman kerran jotain omaa lauluakin kuulua. Hauskaa kuitenkin oli. Yleisö oli hyvällä fiiliksellä mukana ja meillä on kivaa lavalla.
Kuvia Taiteiden yöstä

Kaupungin talolla esiinnyimme kahteen otteeseen. Musiikin oli tarkoitus olla ikään kuin taustamusiikkina, samalla kun kutsuvieraat nauttivat sirkustunnelmasta. Ja siis todella, katselimme lavalta, kun poliitikot vaihtoivat kuulumisiaan metrilakua lautasella ja sormet hattarassa. Vieraat nautiskelivat myös popcornia ja hampurilaisia. Järjestäjät olivat ilmeisesti päättäneet irrotella ja keksiä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa, siinä todella onnistuttiin. Arvuuttelimme pitkään sinisen hattaran makua, kunnes vihdoin eräs hattarantekijä-herroista paljasti, että se on tietysti mansikka!
Saimme paljon kiitosta ja kehuja, kun esityksen jälkeen sukkuloimme itsekin vierasjoukossa. Tapasimme monia mielenkiintoisia ihmisiä ja saimme mm. vinkkejä taitavista runoilijoista, joilta voisi pyytää tekstejä tuleviin sävellyksiin.
Kaupungin talon parvekkeelta aukeaa kaunis näkymä Kauppatorille ja merelle. Harvoin pääsee niin tyylikkäälle terassille nauttimaan lasillisen kuplivaa rakkaiden ystävien seurassa!
Elokuu on ehdottomasti lempikuukauteni!

Aliina

Ei kommentteja: